Vihdoin Espanjassa

Noniin, nyt voi suoraan sanoa, että keski-Eurooppa ei ollut meikäläistä varten. Jumalauta mikä väenpaljous ja ahdistus. Kynyissä Airbnb asunnoissa majailin, enkä tiennyt mille alkaisin. Olen enemmän rannalla lekoilija, joten en meinannut keksiä tekemistä. Kaikki on Saksassa ja Ranskassa muutenkin niin kallista, ettei oiken viittinyt “kaupoilla pyöriä”.

Fugesta ne suomijuntit löytyy?

Suuntasin Espanjan läpi junalla suoraan Espanjan etelärannikolle. Tästä paikastahan sanotaan, että se on täynnä suomalaisia juntteja, jotka vain ryyppäävät täällä itsensä hengiltä. Fuengirolassa vierailu ei ole enää kovin muodikasta.

Kuitenkin täällä asuu yli 20 000 suomalaista. Ymmärrän miksi. Ihana tunnelma täällä, ja vielä aika lämminkin näin lokakuulle. Ei tuu muuten Suomen räntää ikävä!

Viihdyn täällä niin paljon, että voisin tovin olla paikoillani ja opiskella nettibisnestä. Vuokrasin edullisen yksiön Facebookin Suomalaiset aurinkorannikolla ryhmän kautta ja tapasin jo muutaman mukavan tytönkin 😉

Nettibisnes, mistä liikkeelle?

Kuten olen aikaisemmin kirjoitellut, olen kiinnostunut netissä rahan tekemisen opiskelusta. Käytännössä se tarkoittaa mainoksia, blogitienestejä, ja sijoittamista (ainakin minun kriteereillä).

Opiskelin affiliate markkinointia Pat Flynnin sivulta junamatkan ajan (onnistuin printtaamaan matskut hostellilla). Tuossa tuo ansaintalogiikka on aika mukava – mainostetaan muiden tuotteita ja saadaan komissiota, kun joku ostaa. Ongelma on vaan se, että pitäs osata tehä oma blogi tai nettisivu jossa näitä mainoslinkkejä viljellä. Lisäksi pitäis tietää jostain tuotteista, että vois niitä uskottavasti mainostaa.

Tutkin eilen illalla erilaisia affiliate sivustoja, ja maailma tavallaan avautui uudella tavalla, kun tajusin, miten moni sivusto on itseasiassa affiliate sivusto. Ja niistä on minullekin paljon hyötyä. Tällä reissulla olen ostellu lentoja momondosta ja majoitusta hotels.comista = kummatkin affiliate-sivustoja. Ei tosin taida meikäläisellä tommoseen osaaminen riittää.

Muutamia esimerkkejä:

  1. Useat sivut opastavat miten saada lainaa netistä. Tähän tuskin lähden, kun pidän pikavippihommia aika epäeettisinä. Itsekin tämmöisenä pummina on tullut haksahdettua näihin lainaa työttömälle jne sivustoihin, ja varmaan joku on rahaakin tehnyt kustannuksellani.
  2. Olen opiskellut paljon nettisivujen tekoa, ja siihenkin löytyy sivustoja, jotka vertailevat word pressin teemoja. Noihinkaan en voi lähteä, kun hyvä jos tiedän itsekkään minkä valitsisin. Kuinkahan paljon nuo mainospalkkiot vaikuttaa siihen, mitä nämä sivustot suosittelee?
  3. Majoitusvuokraussivustoja näkee kans pilvin pimein. Tämä sivu esimerkiksi ohjaa kaikki kävijät lomarenkaalle, jolta saa 20e palkkion jos joku varaa mökin heidän linkin kautta.
  4. Erilaisille peleille löytyy sivustoja pilvin pimein. E-urheilua vertaillaan täällä, ja videopelejä sekä uhkapelejä vaikka kuin monella muulla sivustolla. Tässä vois olla ideaa, kun itellä on tullu pelailtua paljonkin konsoleita ym. En vaan tiedä miten noissa nuo mainosohjelmat oikeen toimii.
  5. Radiosivusto olisi varmaan helppo toteuttaa. Esim. nettiradiot.fi ei linkittele mihinkään, vaan selvästi myy vaan mainoksia. Kunpa vaan tietäis, miten nuo radiokanavat saa omalle sivustolleen.
  6. Talousblogit. Näitähän on tullut itsekin luettua vaikka kuinka helkkaristi. Vaikuttaisi siltä, että nämä kaverit tekevät rahansa Nordettiä suosittelemalla. Tässä linkissä esimerkki FIRETTÄMISESTÄ. Joskus voisin tuollaisen perustaa, mutta ei minua näin tyhjätaskuna kukaan kuuntelisi (vielä).
  7. Kaikki lentovertailusivustot, kuten. scyscanner, momondo, jne. Näihin ei riitä rahkeet.

Mitäs muuta

Tärkein ois tässä vaiheessa oppia tekemään noita sivuja. Rahat ei riitä koodariin, joten täytyy vaan opetella ite käyttään wordpressiä. Näitäkin opassivustoja löytyy pilvin pimein, mutta mistään en löydä ohjeita jolla pääsis kunnolla alkuun.

Perjantaina lähden käymään Malagan yössä. Jospa siellä ois vaimoehdokkaita 😉 Laittelen viikonloppuna kuulumisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *